Vuonna 2014 tiimimme laajeni, ja päätettiin tehdä muutama intro-video käyttämiemme perusmenetelmien ja niihin liittyvien vinkkien esittelemiseksi uusille tekijöille. Nämä menetelmät ovat yleisiä suomalaisissa yliopistoissa, mutteivät välttämättä muualla. Olemme huomanneet, että video on ollut avuksi myös kansainvälisten asiakkaiden kanssa työskentelyssä. Vaikka video onkin suomeksi, toivottavasti siitä on apua myös sinulle!

  1. Käyttötapaukset
  2. UML-kaaviot
  3. Käyttöliittymämallit

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *