Tekoälyteknologian kehittyessä chatbottien määrän uskotaan moninkertaistuvan seuraavien vuosien aikana etenkin yrityskäytössä. Yhtenä teknologian kärkimaista voimme siis odottaa ilmiön näkyvän vahvasti myös täällä Suomessa.

Vaikka suomalaisten englannin kielen taito onkin korkealla tasolla maailman mittakaavalla, siitä huolimatta me arvostamme sitä, että saamme palvelua omalla kielellämme. Siksi myös toimivan suomenkielisen chatbotin olemassaolo on tärkeää.

Tämä artikkeli tarjoaa lyhyen katsauksen chatbotteihin ja niitä ohjaavaan tekoälyyn ja luonnollisen kielen prosessointiin, sekä siihen miten suomen kieli soveltuu tekoälylle.

Turingista puhekäyttöliittymiin

Luonnollisen kielen prosessointia ja varhainen tekoälyä sai alkunsa jo 1950-luvulla Turing testin myötä. 1960-luvulla syntyi yksi ensimmäisistä tunnetuista luonnollisen kielen prosessointia hyödyntävistä chatboteista ELIZA, mutta termi ”ChatterBot” tuli vasta vuonna 1994.

Pitkästä historiasta huolimatta chatbottien suosio lähti suureen kasvuun vasta viime vuosien aikana. Vaikka tekoälyteknologia on vielä alkuvaiheessa, olemme kuitenkin saavuttaneet jo vaiheen, jossa chatbottien käyttö etenkin yritystoiminnassa on todella kannattavaa.

Tänä päivänä kohtaamamme tekoälylliset botit ovat useimmiten joko Amazon Alexan ja Applen Sirin kaltaisia ”henkilökohtaisia avustajia”, tai pikaviestin applikaatioihin, kuten Facebook Messengeriin tai Slackiin integroituja chatbotteja. Chat-käyttöliittymiin integroidut chatbotit kommunikoivat luonnollisesti tekstin ja kuvien avulla. ”Henkilökohtaiset avustajat” ovat yleensä täysin äänikomennoilla toimivia puhekäyttöliittymiä.

Miksi chatbotit ovat kuuma puheenaihe?

Jotkut pitävät chatbottia pelkkänä hypenä, josta ei tule teknologista läpimurtoa, niin kuin kaikki mainostavat. He epäilevät tekoälyn ja bottien nykyisiä kykyjä ja uskovat että chatbotit eivät tule toimimaan riittävän hyvin vielä moneen vuoteen tai vuosikymmeneen.

Epäluuloisten mielipiteistä huolimatta on jo olemassa useita esimerkkejä tapauksista, joissa chatbotit kaikessa yksinkertaisuudessaankin ovat osoittautuneet erittäin käteviksi ja kustannustehokkaiksi asiakaspalvelijoiksi, markkinoinnin työkaluiksi ja myynnin edistäjiksi. Yritysten nauttiman hyödyn lisäksi, myös tavallisten kuluttajien arki helpottuu nopean ja saumattoman palvelun avulla. Näiden lisäksi chatbotit tarjoavat viihdettä, kuten videoita, pelejä, musiikkia ja hauskaa keskusteluseuraa.

Yritysten johtajat tietävät, että uuden teknologisen vallankumouksen vyöryessä päälle, ne, jotka hyppäävät mukaan ensimmäisten joukossa tulevat saamaan siitä suurimman hyödyn. Vaikka chatbotit eivät olekaan vielä täydellisiä, niiden saaman suuren huomion takia yritykset ovat valmiita investoimaan niihin ja olemaan mukana tässä suuressa kehitysprosessissa. Mitä enemmän chatbot-kokemuksia saadaan luotua, sitä enemmän opimme tekoälystä ja pystymme kehittämään sitä pidemmälle. Kovan kysynnän seurauksena bottien käyttö lisääntyy, jolloin käyttökokemuksista saadun datan määrä kasvaa. Mitä enemmän hyödyllistä dataa saadaan, sitä nopeammin tekoäly- ja kielianalyysiteknologiaa saadaan parannettua.

Tekoälylliset chatbotit

Varhaiset chatbotit olivat täysin sääntöperusteisia eli kysymys-vastausbotteja, jotka seurasivat määriteltyjä sääntöjä, eli kun käyttäjä sanoo tietyn asian, niin botti vastaa tietyllä lauseella tai sanalla.

Tekoälyn ansiosta pystymme nykyään tekemään paljon ihmismäisempiä ja ”älykkäämpiä” botteja.

Koneoppimisen avulla chatbot voi oppia aikaisemmista kokemuksistaan, sekä esimerkiksi ihmis-asiakaspalvelijan ja asiakkaan välistä keskustelua seuraamalla. Näin chatbot pystyy tarjoamaan ratkaisuja tilanteisiin, joihin se ei aiemmin osannut vastata.

Luonnollisen kielen prosessointi mahdollistaa sen, että huolella koulutettu chatbotti ymmärtää luonnollista puhekieltä. Puheen kontekstin perusteella botti voi jopa ymmärtää kieltä, joka sisältää esimerkiksi kirjoitusvirheitä, slangia, murteita, jne. Eli ”älykäs chatbot” on kykenevä tulkitsemaan käyttäjän tarkoitusta, vaikka käyttäjän antamat avainsanat olisivat puhekielisiä, epäselviä tai virheellisiä.

Ensimmäisiä tunnetajuisia bottejakin on jo olemassa. Nämä chatbotit pystyvät ihmisten puhetta tulkitsemalla ymmärtämään heidän tunnetilaa ja aikomuksia, ja siten tarjoamaan myötätuntoisempia vastauksia käyttäjille.

Chatbot suomeksi

Suomen pienen väestön takia on ymmärrettävää miksi suurin osa ”suomenkielisistä” chatboteista on rakennettu englannin kieleen pohjautuvalle tekoälylle.

Täysin suomenkielinen chatbot on kuitenkin jo olemassa.

Kwork innovaatioiden tekoälyalustalla Chatbot Packilla voit rakentaa chatbotteja, joihin saa asennettua tarkat suomen-, englannin-, ja ruotsinkieliset kielianalyysit.

Suomenkielisen chatbotin rakentamisessa on omat hankaluutensa, etenkin kielemme lukuisien sijamuotojen takia. Siitä huolimatta suomen kieli sopii mainiosti tekoälylle. Sijamuotojen takia chatbot saa paljon dataa jo pelkästään yksittäisistä sanoista.

Toisin kuin monissa muissa kielissä, suomenkielessä on yhdyssanoja, jotka auttavat chatbottia ymmärtämään puheen kontekstin tarkemmin.

Suomenkielessä sanajärjestyksen merkitys on pienempi kuin esimerkiksi englannin kielessä. Tällöin kielen analysointi siirtyy lauseen rakenteesta yksittäisten sanojen analysointiin.

Suomenkielisen kielianalyysin rakentaminen chatbotille vaatii siis toisenlaista lähestymistapaa kuin englanninkielisen kielianalyysin rakentaminen.

Suomenkielinen chatbot englanninkielisellä tekoälyllä

Koska suurin osa markkinoilla toimivista tekoäly- ja chatbot-ratkaisuista ei tue suomen kieltä, niin chatbot joudutaan usein rakentamaan englannin kieleen pohjautuvalle tekoälylle.

Näin rakennetulla chatbotilla on kuitenkin merkittävästi heikompi ymmärrysprosentti, koska tekoälyn on vaikea tunnistaa yhteen liittyviä sanoja tarkasti, lauserakenteesta ei saada apua ymmärrykseen, ja yhdyssanat esiintyvät tekoälylle eri sanoina.

Englanninkielistä tekoälyä käyttäessä suomen kielen erityispiirteet ovat siis haitaksi kielen ymmärrykselle.

Suomen kielen taivutukset saattavat esiintyä tekoälylle eri sanoina. Niitä voidaan myös yrittää yhdistää typistämällä päätteitä pois, mutta siinä riskinä on se, että eri sanoja luokitellaan yhteen, tai vähintäänkin taivutuksista saatu lisäinformaatio menetetään.

Yhdyssanat esiintyvät englanninkieliselle tekoälylle eri sanoina, mikä voi hankaloittaa chatbotin ymmärtämistä. Mikäli käyttäjä hakee esimerkiksi kesämekkoa, on tärkeää, että tekoäly tunnistaa sanan ”kesämekko” alaluokaksi mekolle. Tämän voi kuitenkin ratkaista tekemällä kaikkien yhdyssanojen luokittelun manuaalisesti, mutta sanojen kerääminen vaatii paljon työtä.

Chatbotit ja tekoäly Suomessa

Yhdysvalloissa chatbottien käyttö yritysten toiminnassa on jo kovassa vauhdissa. Vihdoin alamme nähdä chatbot ja tekoäly ratkaisuja kokeilukäytössä useilla eri aloilla myös Suomessa.

Tekoälyä on hyödynnetty paljon muun muassa finanssialalla. Nordea ja OP pankit ovat integroineet chatbotit omaan verkkoasiakaspalveluunsa. Kotipizzalla on käytössään ”Kotibotti” niminen tilaus ja maksubotti, ja Kauppalehdellä on niin kutsuttu ”Kauppalehti Assistentti”, joka toimii uutiskirjeen tavoin tuoden asiakkaille olennaisimmat ja kiinnostavimmat uutistapahtumat.

Kwork Innovaatioiden Chatbot Pack on mukana kehittämässä digitaalista työnvälitysalustaa nimeltä Työmarkkinatori, jossa tekoälyllinen chatbot tulee auttamaan ihmisiä löytämään juuri heille sopivimmat työpaikat.

Chatbot Packin chatbot-palvelua käytetään myös Ahvenanmaalla ylimääräisten arvonlisäverojen takaisinmaksupyyntöjen laatimisessa.

Miten yrityksesi voi varautua tulevaisuuden muutokseen?

Tekoälyn kehitys kiihtyy joka päivä ja siksi onkin parempi valmistautua ajoissa siihen todellisuuteen, että chatbotit ja tekoäly tulevat olemaan osa jokapäiväistä elämäämme.

Chatbot Pack tarjoaa yrityksellenne täysin tarpeidenne mukaan räätälöidyn chatbotin, tarkalla suomen- ruotsin-, tai englannin kielen kielianalyysillä, sekä tarvitsemanne chat-asiakaspalveluhenkilöstön. Voimme myös kouluttaa oman henkilöstönne chat-asiakaspalvelua ja chatbot -käyttökokemuksen kehittämistä varten.

Tekoälyn vallankumous on pian täällä. Kannattaa siis toimia nopeasti!

 

Tarvitsetko kehittämispalveluita?